Tässä soundeja Marzin soitosta elokuussa 2013 ladossa Hyvinkäällä. 


Aloituksena klassikkotango Satumaa Marsin sovittamana bluesina.

Satumaa on kuuluisin Unto Monosen säveltämä ja sanoittama tangokappale. Sitä on monissa yhteyksissä kutsuttu Suomen kansallistangoksi. Sanoitus alkaa: ”Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa”.

Mononen sävelsi ja sanoitti Satumaan todennäköisesti vuonna 1949, 19-vuotiaana. Kappale ilmestyi ensimmäisen kerran 1955 Henry Theelin levyttämänä. Theelin tulkinta jäi kuitenkin etäiseksi, eikä kappale saavuttanut mainittavaa menestystä. Suursuosioon se nousi Reijo Taipaleen laulamana 1962. Yhdessä muun muassa Veikko Tuomen levyttämän "Mustan ruusun" kanssa se oli käynnistämässä kaikkien aikojen suomalaista tangovillitystä. Reijo Taipale ei itse ollut versioonsa täysin tyytyväinen, sillä hän oli laulua levytettäessä kuumeessa. Taipale on kertonut laulaneensa Satumaan keikoillaan yli kuusi tuhatta kertaa.

...tango bluesina..  
Ja sitten "Sininen sointu" ja "Outo tyttö"

 

                                                                       

 



Ja tässä Dave Lindholmin "Pieni ja hento ote"